tag:blogger.com,1999:blog-3081031942849599786.comments2021-03-22T04:33:24.280+00:00ad+hdUnknownnoreply@blogger.comBlogger4125tag:blogger.com,1999:blog-3081031942849599786.post-23096747153609520672011-05-18T12:44:09.034+00:002011-05-18T12:44:09.034+00:00nojoo. TLTR kuten mulla monesti (too long to read)...nojoo. TLTR kuten mulla monesti (too long to read) mutta monesti kuulen myös että ota vaan ittees niskasta kii. sillähän tää neurologinen häiriö paraneeki. Toine, ihan offtopic, mikä mua ärsyttää on se, että meiltä yli 30 v vietiin lääkekorvaus. seki siappas. Tulva lehden 6.5. ilmestynees (löytyy nettiversioki) jutussa tästä sivuanki. mä oon siinämieles erilainen adhd,että otan asiakseni jonku nii läpi mennään vaikka seinästä. musta kuullaan viä :DAnonymoushttps://www.blogger.com/profile/02609738413168697285noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3081031942849599786.post-86096243214740736582010-11-13T16:40:53.280+00:002010-11-13T16:40:53.280+00:00Joillakin ihmisillä se ADHD:n kotidiagnostiikka me...Joillakin ihmisillä se ADHD:n kotidiagnostiikka menee ihan oikeasti yli kaiken ymmärryksen. Koko elämä on sitten yhtä aadeehoodeeta. Minulla on (aikuinen) sisko, jolla ajatukset häärii tämän aiheen ympärillä sen verran tiiviisti, että ADHD on hänelle kuin jokin persoonallisuuden piirre tai suoranainen identiteetti. Ja on sanomattakin selvää, että kaikista muistakin perheenjäsenistä löytyy jatkuvasti samoja oireita. Kesken jäänyt kirja on varma oire; samoin se, jos yhtenä lauantaina ei huvitakaan imuroida koko taloa kattoa myöten. Ns. arjen pitäisi edetä kuin raiteilla, tai muuten taas "oirehditaan". Tällainen monomania kiristää vähitellen toisten pinnaa, koska koko ajan tuntuu siltä kuin olisi jossain psykiatrisessa tarkkailussa. Tällaista meillä.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3081031942849599786.post-66511348461387564912009-10-07T04:53:36.078+00:002009-10-07T04:53:36.078+00:00Loistavaa kuulla, Piiska, että on muitakin :D
Its...Loistavaa kuulla, Piiska, että on muitakin :D<br /><br />Itsellänikin meni monta vuotta ennen kuin sain aikaiseksi mennä lääkärille. Oikeastaan ainoa syy olikin uusien opintojen aloittaminen, kun pelkäsin etten pärjäisi ilman apua.<br /><br />Ja henkisesti diagnoosi oli helpotus, ymmärsin paremmin asioita, kun niille oli nimi. Jos vain siltä tuntuu, niin ota ihmeessä yhteyttä lääkäriin, ainakin voi käydä juttelemassa.belacquahttps://www.blogger.com/profile/04038533232534755260noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3081031942849599786.post-46164698989444634552009-10-06T11:50:34.699+00:002009-10-06T11:50:34.699+00:00Mielenkiintoista!
Itsekin "halajan" di...Mielenkiintoista! <br /><br />Itsekin "halajan" diagnoosia, mutta en vaan ole vielä saanut asiaa sen kummemmin etenemään. Omia epäilyjä on ollut jo vuosia, ja lapsesta saakka olen ollut eräiden muidenkin mielestä sangen mahdoton tapaus, tavalla ja/tai toisella... <br /><br />Nainen olen itsekin, kolmekymppinen kahden lapsen äiti - periaatteessa ihan tavallinen, samoin kuin sinä :) <br /><br />Mutta arki, käytäntö ja ihmissuhteet on se, josta käy selvimmin ilmi että kaikki ei ehkä olekaan ihan sitä miltä näyttää.Piiskanoreply@blogger.com